Tasapuolisesti-logo tekstill채

Jaetaan-talous

Luku 3 – Hyödykkeiden liikkuminen Jaetaan-talouden sekä Raha- ja kilpailutalouden välillä

Raha- ja kilpailutalous (R&K) myy Jaetaan-talouteen kaikkia tuottamiaan hyödykkeitä pyydetyn määrän, kunhan joku maksaa niistä vapaasti markkinoilla määräytyvän hinnan. Tämä on selvää, sillä tämä lisää yritysten liikevaihtoa, kannattavuutta ja voittoja.

Tämän kummemmasta asiasta ei ole kysymys näiden kahden erilaisen talousideologisen pääryhmän yhteen toimimisessa silloin, kun hyödykkeitä kulkee R&K:sta Jaetaan-talouteen.

Jaetaan-taloudessa ymmärretään, että R&K ei voi lahjoittaa heille tuottamiaan tai omistamiaan hyödykkeitä. Sellainen toiminta ei olisi rahataloudellisesti kannattavaa eikä usein mahdollistakaan. Se ei olisi myöskään R&K:n talousideologian mukaista.

Jaetaan-taloudessa ymmärretään myös, että he eivät voi jakaa tuottamiaan ja hallinnoimiaan hyödykkeitä R&K:n kanssa tasapuolisesti ilman maksua. Tämä vääristäisi R&K:n kilpailua.

Siksi kompromissina Jaetaan-talous hyväksyy ns. kolmannen tahon, jonka kautta raha kulkee Jaetaan-taloudesta Raha- ja kilpailutalouteen ja myös päinvastaiseen suuntaan. Tämä kolmas taho maksaa kaikki Jaetaan-talouden laskut R&K:een ja ottaa vastaan kaikki R&K:n Jaetaan-talouteen maksamat rahat.

Tämä kolmas taho voi olla esimerkiksi Jaetaan-talouden sisälle perustettu erillinen toimija (esimerkiksi osuuskunta), R&K:n yritys, joka tekee tätä työtä sovittua välityspalkkiota vastaan tai valtion erillinen osasto, sillä valtion tehtävänä on yhdistää silloin, kun erilaisista talousideologioista johtuen syntyy taloudellisen yhteistoiminnan esteitä ja hidasteita.

Tämä kolmas taho käyttää rahat Jaetaan-talouden sisältä demokraattisesti valittujen päättäjien päättämällä tavalla, joka hyödyttää tasapuolisesti kaikkia Jaetaan-talouden toimijoita.

Näin yksittäiset Jaetaan-taloudessa elävät ihmiset ja tuottajayhteisöt voivat elää, tehdä työtä ja kuluttaa oman talousideologiansa mukaan. Heidän ei tarvitse henkilökohtaisesti käyttää rahaa eikä osallistua taloudelliseen kilpailuun, mutta taloudellinen yhteistyö rahaa ja kilpailua käyttävien talousideologioiden kanssa mahdollistuu siitä huolimatta.

Tarkennuksia kilpailun vääristymisen estämiseen

Jaetaan-talous toimii erilaisten sopimusten pohjalta kuin Raha- ja kilpailutalous. Tästä johtuen Jaetaan-taloudessa hyödykkeiden rahalliset valmistamiskustannukset ovat aina alhaisemmat kuin Raha- ja kilpailutaloudessa. Tietyissä oloissa on mahdollista, että rahallisia valmistamiskustannuksia ei ole lainkaan.

Niinpä R&K:n Jaetaan-taloudesta hankkimien hyödykkeiden hinnat eivät voi määräytyä kilpailun mukaan vapaasti markkinoilla. Tämä vääristäisi R&K:n kilpailua siten, että vastaavia hyödykkeitä valmistavat R&K:n yritykset häviäisivät aina hintakilpailun.

Olisi myös vastoin Jaetaan-talouden talousideologiaa kilpailla hinnoilla.

Näin ollen R&K:n Jaetaan-taloudesta hankkimien hyödykkeiden hinnat ovat aina sovittuja. Käytännössä R&K:n toimijat itse määrittävät nämä hinnat, sillä he itse tietävät parhaiten, millä tasolla Jaetaan-taloudesta tulevien hyödykkeiden hinnat hyödyttävät heitä eniten ja haittaavat vähiten. Jaetaan-talous ainoastaan pitää huolen siitä, että hinnat kattavat hyödykkeiden rahalliset valmistamiskustannukset. Jaetaan-talouden toimijoita ei haittaa, että R&K päättää käytännössä yksin edellä mainittujen hyödykkeiden hinnat, sillä he kokevat kaiken valmistamiskustannuksista yli menevien hintojen määrittelyyn osallistumisen taloudelliseksi kilpailuksi ja tämä on vastoin heidän talousideologiaansa.

Todennäköisesti R&K:n kannattaa määrittää Jaetaan-taloudesta hankkimiensa hyödykkeiden hinnat muutaman prosentin korkeammaksi kuin vastaava hyödyke maksaisi R&K:ssa. Näin R&K suojaisi itseään kilpailun vääristymiseltä, hieman kilpailultakin, mutta mahdollistaisi hyödykkeiden saatavuuden Jaetaan-taloudesta silloin, kun joku R&K:n toimija niitä ehdottomasti sieltä haluaa tai kun jotain tiettyä hyödykettä ei ole saatavilla R&K:n sisällä.

Jaetaan-taloudesta voitaisiin kuitenkin antaa maksutta hyödykkeitä Raha- ja kilpailutalouteen silloin, kun R&K itse toteaa, että siitä on heille pelkkää hyötyä tai enemmän hyötyä kuin haittaa ja he itse haluavat ottaa kyseisiä hyödykkeitä maksutta vastaan. Tähän tarvittaisiin kuitenkin aina R&K:n edustajien nimenomainen suostumus.

Tällöin kyse todennäköisesti olisi tilanteesta, jossa tarjolla olevaa hyödykettä ei olisi saatavilla R&K:sta ja sitä olisi tarjolla niin paljon, että sitä riittäisi kaikille halukkaille R&K:n ihmiselle ja yrityksille. Toisaalta kyse saattaisi olla myös tilanteesta, jossa hyödykkeen rahallinen arvo R&K:ssa olisi niin vähäinen, että sillä ei ole kilpailun vääristymisen kannalta merkitystä.

Toki kyse voisi olla myös jostain muusta. Tässä oli kuitenkin esimerkin vuoksi muutama tilanne, missä saattaisi olla mahdollista, että Jaetaan-talous antaisi maksutta hyödykkeitä Raha- ja kilpailutalouteen. Emme lähde tässä ennakoimaan kaikkia mahdollisia tilanteita, missä tämä voisi olla mahdollista.